Valtion korvauksen hakeminen | Kumppanit | KelaSiirry sisältöön

Valtion korvauksen hakeminen

Valtion korvauksella korvataan valtion varoista hoitokustannuksia julkiselle terveydenhuollolle ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle.  Valtion korvausta voi saada myös kiireellisen sosiaalipalvelun kustannuksista.

Kun kyse on julkisen terveydenhuollon palvelusta, valtion korvaus maksetaan julkisen terveydenhuollon ylläpitäjälle eli hyvinvointialueelle. Tämän vuoksi hakemuksessa pitää ilmoittaa terveydenhuoltoa ylläpitävän hyvinvointialueen tiedot.

Hakuaika

Valtion korvausta on haettava Kelasta 12 kuukauden kuluessa sen kuukauden päättymisestä, jolloin kustannukset ovat syntyneet. Korvausta ei voi lähtökohtaisesti saada, jos hakemus saapuu myöhässä.

Kela voi kuitenkin maksaa korvauksen kokonaan tai osittain, jos sen maksamatta jättäminen olisi hakemuksen myöhästymisen vuoksi kohtuutonta. Kyse voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa julkinen terveydenhuolto tai Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö saa vasta hakuajan päättymisen jälkeen tiedon, että valtion korvausta olisi ollut mahdollisuus hakea.

Esimerkki hakuajasta

Asiakas on saanut hoitoa 15.10.2019. Korvaushakemuksen pitää olla Kelassa viimeistään 31.10.2020.

Näin haet valtion korvausta terveydenhoidon kustannuksista

Toimi näin, kun haet valtion korvausta terveydenhoidon kustannuksista:

  1. Täytä ja tulosta hakemuslomake Valtion korvaus, Y 31 (pdf). Korvausta ei voi hakea sähköisesti. Liitä hakemukseen kopio hoito-oikeustodistuksesta, jolla asiakas on osoittanut oikeutensa hoitoon.
  2. Allekirjoita hakemus ja postita se Kelan kansainvälisten asioiden keskukseen.  

Valtion korvausta on haettava Kelasta 12 kuukauden kuluessa sen kuukauden päättymisestä, jolloin kustannukset ovat syntyneet.

Kun kyse on julkisen terveydenhuollon palvelusta, hakemukseen ei tarvitse liittää hoito-oikeustodistusta seuraavissa tilanteissa:

  • Asiakas on saanut lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa. Hänellä ei ole kotikuntaa Suomessa, ja hän oleskelee Suomessa pidempiaikaisesti. Kustannuksia on yritetty periä asiakkaalta itseltään tai muulta taholta tai kustannusten perimisestä on luovuttu, koska asiakas on ollut selvästi maksukyvytön.
  • Asiakas on saanut kiireellistä hoitoa. Hänellä ei ole kotikuntaa Suomessa. Kustannuksia on yritetty periä asiakkaalta itseltään tai muulta taholta tai kustannusten perimisestä on luovuttu, koska asiakas on ollut selvästi maksukyvytön.

Lue lisää

Sivu päivitetty 22.4.2021