TARINA: Lue miten hoito-oikeudet toteutuvat käytännössä

Opiskelijana EU/Eta-maassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa

Millan pyöräonnettomuus Saksassa

Milla lähtee syksyn ajaksi opiskelijavaihtoon Saksaan. Hän kaatuu pyörällä ja satuttaa hampaansa. Ei kuitenkaan huolta, sillä Milla pääsee hoidattamaan rikkoutuneen hampaan hammaslääkärille eurooppalaista sairaanhoitokorttia näyttämällä. Hampaan hoito maksaa Millalle saman verran kuin se maksaa saksalaisille, eli paikallisen asiakasmaksun verran. Millalla on myös matkavakuutus, josta hän hakee korvauksia maksamastaan asiakasmaksusta.

Hammaslääkärillä Milla toteaa, että haluaisi samalla poistattaa viisaudenhampaansa. Hammaslääkäri kuitenkin arvioi, ettei tämä ole lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa, joten Milla ei saa hampaanpoistoa eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Milla voi kuitenkin poistattaa viisaudenhampaan omalla kustannuksellaan ja hakea siihen jälkikäteen korvauksia Kelasta.


Millan hoito-oikeuksien perusteet

Ulkomailla asuminen opiskelun vuoksi katsotaan yleensä tilapäiseksi oleskeluksi, näin myös Millan tapauksessa. Milla säilyy sairausvakuutettuna Suomessa ja Suomi myöntää hänelle eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Kortti käy EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa sekä Pohjois-Irlannissa ja sitä näyttämällä Milla saa lääketieteellisesti välttämättömän hoidon eli rikkoutuneen hampaan korjauksen paikallisella asiakasmaksulla. Lääketieteellisesti välttämätön hoito tarkoittaa sellaista hoitoa, joka ei voi odottaa henkilön kotiinpaluuta ulkomailta. Lääkäri arvioi hoidon tarpeen suhteessa oleskelun kestoon.

Milla voi hakea korvauksia myös viisaudenhampaansa poistamiseen, sillä EU-kansalaisella on oikeus hakeutua hoitoon toiseen EU- tai Eta-maahan, Sveitsiin, Isoon-Britanniaan tai Pohjois-Irlantiin ja saada hoidosta korvauksia. Kustannukset korvataan Millalle siten, kun hän olisi saanut hammashoitoa vastaavassa tilanteessa Suomen julkisessa terveydenhuollossa.  Milla maksaa hoidon ensin itse ja hakee korvauksia jälkikäteen Kelasta.

Lue lisää