Kanta.fi: EU:n koronatodistusten myöntämistä jatketaan 30.6.2023 saakka

27.6.2022

Tuore asetus jatkaa EU:n koronatodistusten myöntämistä yhdellä vuodella 30.6.2023 saakka. Tarkoituksena on varmistaa vapaa liikkuvuus EU-alueella, vaikka koronatilanne jatkossa huonontuisi. Matkalle lähtiessä täytyy edelleen varmistaa, vaatiiko kohdemaa matkustajilta koronatodistusta maahan saapuessa tai palveluita käytettäessä.


EU:n digitaalinen koronatodistus otettiin ensimmäisen kerran käyttöön kesäkuussa 2021. Se oli alun perin voimassa 30.6.2022 saakka. Vaikka asetuksen voimassaoloa jatketaan nyt vuodella, arvioidaan tarve uudelleen jo puolen vuoden kuluttua. EU:n tavoitteena on poistaa koronatodistus käytöstä heti, kun epidemiatilanne sallii.

Eri maiden koronatodistusten käytännöt ja vaatimukset rajanylitystilanteessa vaihtelevat. EU-maita koskevat matkustusohjeet ja -rajoitukset on koottu Re-open EU -verkkosivustolle. Jokainen jäsenmaa määrittelee omassa lainsäädännössään, kuinka koronatodistusta kansallisesti hyödynnetään.

Suomessa EU:n digitaalisen koronatodistuksen saa jatkossakin Omakanta-palvelusta tai asioimalla kotikunnan terveydenhuollossa. Todistus on saatavilla riippumatta siitä, vaatiiko Suomi todistusta omilla rajoillaan.

Euroopan komission tiedote päätöksestä (englanniksi)

 

Lähde: Kanta.fi